Elämä on muuttunut aika lailla tässä lähes vuoden aikana. Muutto opiskelujen perässä nyt ehkä suurimpana. Pienet mäyräkoirani jäivät nyt keväällä kauas vanhemmille, kun minulle tuli yllätys yllätys pointteri! Tämä ei olekaan mikä tahansa pieni pointteri-tyttönen, vaan erityisen vilkas ja hyperiloinen. MUTTA ei tule toimeen mäyräkoirien kanssa... Vähemmästäkin tulee omia kilttejä ja (silloin niiiin ylienergisiltä tuntuneita) rauhallisia mäyräkoiria ikävä. Mutta ei kun leuka kohti rintaa ja kohti uusia pettymyksiä, kun yritän koulia tuosta tyttösestä rauhallisesti käyttäytyvää ja tottelevaa koiraa, taidot kun tuntuvat loppuvan kesken. Ja etenkin ne paljon puhutut hermot... :D
Niin ja se Alpon tokokoe, josta edellisessä kirjotuksessa mainitsin..... Se oli hyvin mielenkiintoinen suoritus.. Kontakti pienellä mäyräkoiralla oli niin tiivis kuin vain voi kuvitella, mutta suorituksesta kertoo kaiken ehkä tuomarin kommentti "Alpo on tainnut katsella liikaa länkkäreitä". :D
]]>Liikkeet Alpolla on jo melkein hallussa. ;D Paikallamakuu on siinä ja siinä, että sujuu. Välillä pompahtelee ylös ja häiriössä aika varmasti. Seuraamisessa kuumenee reippaasti ja purkaa sen haukkumisena ja hyppimisenä. Seuraamisesta maahanmeno on loistava. Luoksetulo samoin, viimeinen perusasento tosin voi olla hyvinkin mielenkiintoinen sovellus. Seuraamisesta seisominen on myös melkein valmis, saattaa liikkua viereen palatessa ja voi olla ettei pysähdy, jos käsky tulee väärällä äänensävyllä... Hyppy on antisuksee :DD Ei siis tee käskystä..
Yhtä pihalla kuin Alpo, tuntuu olevan myös Elli samoin kuin koko loppu lauma.. Mutta ehkäpä meidän ura lähtee tästä vielä uuteen(?!) nousuun!
]]>Alpo on päässy mukavasti toko-hommiin kiinni talven jäljiltä. Talvella treenaaminen jäi, kun motivaatio hukkui pelottavan treenihallin myötä. Elli-emo pääsee tänä vuonna edustamaan SM-kisoihin (toko-sellaisiin, siis) meidän yhdistyksen joukkueeseen, vieläpä AVO-luokassa, ja Alpolla on toivon mukaan nyt kesällä vihdoin ne ensimmäiset toko-kokeet edessä. Veri-koetta varten ollaan reenailtu hieman variksen raadolla jälkeä tehden ja viime syksynä sorsia noutaen.
Treenaus jatkuu ja toivottavasti myös blogiin kirjoittelu!(:
]]>Viime sunnuntaina pääsin reeneihin oikein sisätiloihin, koiraurheiluhallille. Siellä olikin jännää, ensin kääntelin päätäni kuin pieni pöllö ja päästelin pieniä hämmentyneitä kiljahduksia. Rauhoituin kuitenkin sen verran, että pystyin syömään mamman tuputtamia nakinpaloja. Reenaamisestakin tuli loppujen lopuksi jotain, näytin kuulemma joltain hermoheikolta paikallamakuussa, kun tärisin hermostuksissani. Mamman mielestä olenkin sellainen..
Siinä vaiheessa, kun Alpo päästettiin irti, se oli jo jonkinlaisen hysteerisen kohtauksen partaalla. Se lähti heti hyvin hakeen, mutta pääty sellaisen pukin jäljille, joka oli just vähän aika sitten häippässyt passiringistä. Jostain syystä se sitten luopui sen ajamisesta, olisikohan opit teistä ja niiden ylittämisestä mennyt perille? Tuskinpa, se taisi vaan tehdä hukan.. Siinä meidän kierrellessä muiden koirat ajoivat jo kaikki jotakin ja Alpo vaan haki ja haki ja piti kyllä hyvin yhteyttä, kiitokset siitä. Siinä vaiheessa, kun kaikki oli menettäneet toivon pikkukoiran suhteen, löytyi pieni "peuralauma", josta toinen koira otti ajon ja Alpo meni mukaan. Löysi kyllä itse jäljet.. Siinä vaiheessa kaikki ajatteli, että nyt se pikkurakki meni ja varasti toisen peuran. Ei Alpo toisten ajamia peuroja yleensä aja. Kohta kuuluikin, että pukki kaatui ja pian perästä, että pikkukoira tuli kaadolle!! Jipii, Alpon eka! Se oli kyllä kieltämättä hieno hetki. Alpollekin on siis periytynyt kaatumatauti, se ei ollutkaan vain huhupuhetta, että sitä tässä suvussa olisi.
Seuraavassa "erässä" oli todella hyvä ajo, mutta se valitettavasti pääsi passiketjusta läpi. Alpon päivä loppui siihen, kun se kipitteli tietä pitkin takaisin. Tassut oli jo niin hinkkaantuneet kynnen reunoista..
]]>Mun ruokkimikseksi on keksitty ( tai, siis mamma keksi...) uusi tapa. Ei siis enää kuivia nappuloita, vaan raakaa lihaa! Jes, mä tykkään! Sekaan sotketaan tietty jotain ihme kasvismössöjä ja muuta... Se on kuulemma parffausta, tiiä siitä sitten.. Kerran mamma kyllä onnistui iskemään Tvailait-huuruissaan ja nuhasena mun kuppiini jauhelihaa, joka oli justiinsa lähdössä kävelemään, ja joka oikein kunnolla lemahti. No, mä vetelin sen kuitenkin, kun nälkä oli ja kai noi ihmiset tietää, mitä ne antaa. No, ei se kuitenkaan ollu mitään haistanu, kun sillä nenä oli ihan tukossa ollu. Siinähän sitten ripaska lensi.. Ja mamma se vaan itkee sitä, ettei se päässykkään joittenkin pesäpallojen keikalle, kun oli kuulemma loppuunmyyty. Pah, sanon mä!
Epämääristä kuvamateriaalia:
Mamma otti mukaan kameran, kun lähettiin metsään rymyämään ja ensilumet tsekkaamaan.
Dinoa ja Alpoa ei saanut samaan kuvaan niin piti kuvata erikseen..
Pikkupartiolainen on aina valmiina toimintaan :D Hampaat tietysti esillä, kuten aina tälläsissä kuvissa..
Mua on siis täysin mahdoton saada väsymään/rauhoittumaan pitkäkestoisesti, tunti taitaapi olla ennätys. Ei nää ihmisolennot tajua, että yöt ja koulu-/työpäivät on nukkumista varten, että sitten iltasella jaksaa niitä viihdyttää ja järjestellä niillekin jotain pientä puuhastelua. Mamma keksi sellasen tosi hauskan harrastuksen ihan mua varten, siinä se kyykkii pitkin metsiä ja peltoja ja piilottaa ruuan OMIIN JÄLKIINSÄ! Hei, haloo, enhän mä nyt ihan tyhmä ole, mutta on se silti hauskaa, vaikka helppoa onkin.
VERi-harrastustakin on jo aloiteltu. Enää ei käydä uimassa, kun vesi on jo kylmää, mutta linnulla on jo harjoteltu jälkiosiota. Se onnistuikin hyvín, vaikka mamma oli päästäny se linnun vähän pilaantumaan ja se haiskahti vähän enemmänkin..
]]>
Jälkiä löytyi ihan hyvin, onhan mulla sentään nenä päässä ja oli se mamma sitten kyllä innoissaan, kun niitä peuran jälkiä osasin kiljua. Niin, mähän en hauku, mä meinaan kiljun!
]]>