Synnyin 6. 3. 2009 keskiyöllä. Olin jo silloin potra poika, bulldogiksi sanoivat.. Pian kasvoin pentueen suurimmaksi, ja yhä edelleen olen ainoa, joka tietää syömisen olevan elämän tarkoitus.

Kovaksikin minua on haukuttu, mistä lie johtuu, mutta mitään en pelkää. En edes isukkia, jos siltä pitää pallo ottaa pois, niin hyvin tähdätty heittäytyminen pallon päälle ja vähän nuolaisee vielä, siinä se. Häh, mitä sitten, vaikka se murisee ja haukkuu?! Eilen pääsin sen mukaan palloa heitteleen. Siinä mä olin tosi etevä. Nyt mä tiedän, että kun pallo lentää, täytyy lähtee juoksemaan sen perässä hullunlailla, ettei kukaan muu ehdi ensin.

Kuuluvat suunnittelevan jotain ihme toko-juttua (voikohan sen syödä..?) mun päänmenoksi. Sen mä kuulin, että tosi kiva yrittää opettaa tälläselle tappijalalle maahan menoa, kun jalat on niin lyhyet, ettei sen tarvi mennä maahan, että sais nameja. Ja sekö on mun vika sitten?