Päivä alkoi normaalisti, nukkumisen ja Alman kanssa juoksentelun merkeissä. Sitten pitkästä aikaa kiskoin "ihmisten ilmoille sopivat vaatteet" päälle. Alpo tietenkin päätteli, että "äh, nyt se taas lähtee jonnekin ilman mua" ja oli jo lähdössä pois, kun kaappasin sen syliin ja otin mukaan. Olisi luullut, että viimeistään bussiin noustessa, hämmästys olisi ollut suuri, niin omituiseen paikkaaan joutumisesta. Mutta ei; Alpo oli niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut. Mahtaakohan siinä olla jokin valmistusvirhe? Että se on jotenkin erikoinen kun se ei saanut itkupotku-raivaria, niinkuin eräs hyvin tuntemamme pointterineito taannoin? Ei, tahdon uskoa, että Alpo on vain erittäin tervepäinen yksilö, kuten useat muutkin mäyräkoirat. ;D

Perillä kaupungilla kannoin Alpon pois keskustorilta ihmisvilinästä, ettei kukaan vaan vahingossakaan tallaa sen päälle. Vähän matkan päässä laskin sen maahan ja varauduin välittömään istumisprotestiin, kuten kotona aina sen joutuessa pois pihasta. Mitä ihmettä, sehän käveli nätisti vetämättä ja sivistyneesti. Whaaat?! No, sehän on mäyräkoira.. Hämeenpuistossa ja Näsin puistossa seikkaillessa  Alpo yritti jahdata puluja ja muuten se käyttäytyikin hyvin. Suojateiden kohdalla otin sen syliin ja silloin se nuoli naaman likomäräksi. Muusta ei olisi pystynytkään päättelemään, että kokemus stressasi sitä hyvästä käytöksestä huolimatta.

Bussimatka takaisin kotiin olikin toosi rauhallinen, sillä pikkumiäs nukku koko matkan. Ja kotona lisää omassa boksissaan. <3