Tänään lähdettiin Alpon kanssa aikaisin aamulla ihan kaksistaan, tai no ei ihan; me mentiin yhden tutun kyydillä, Vesilahdelle. Tietenkin peurametsälle siis. Tällä kertaa me oltiin todella alkeellisesti varustettuina, me saatiin lainaan kaikkea gepsi-pannasta oranssiin pipoon.

Siinä vaiheessa, kun Alpo päästettiin irti, se oli jo jonkinlaisen hysteerisen kohtauksen partaalla. Se lähti heti hyvin hakeen, mutta pääty sellaisen pukin jäljille, joka oli just vähän aika sitten häippässyt passiringistä. Jostain syystä se sitten luopui sen ajamisesta, olisikohan opit teistä ja niiden ylittämisestä mennyt perille? Tuskinpa, se taisi vaan tehdä hukan.. Siinä meidän kierrellessä muiden koirat ajoivat jo kaikki jotakin ja Alpo vaan haki ja haki ja piti kyllä hyvin yhteyttä, kiitokset siitä. Siinä vaiheessa, kun kaikki oli menettäneet toivon pikkukoiran suhteen, löytyi pieni "peuralauma", josta toinen koira otti ajon ja Alpo meni mukaan. Löysi kyllä itse jäljet.. Siinä vaiheessa kaikki ajatteli, että nyt se pikkurakki meni ja varasti toisen peuran. Ei Alpo toisten ajamia peuroja yleensä aja. Kohta kuuluikin, että pukki kaatui ja pian perästä, että pikkukoira tuli kaadolle!! Jipii, Alpon eka! Se oli kyllä kieltämättä hieno hetki. Alpollekin on siis periytynyt kaatumatauti, se ei ollutkaan vain huhupuhetta, että sitä tässä suvussa olisi.

Seuraavassa "erässä" oli todella hyvä ajo, mutta se valitettavasti pääsi passiketjusta läpi. Alpon päivä loppui siihen, kun se kipitteli tietä pitkin takaisin. Tassut oli jo niin hinkkaantuneet kynnen reunoista..