Meikäpoika ei olekaan enää mikään ihan pikkuruinen. Elli-emokin on jäänyt pienemmäksi jo ajat sitten. Nyt mä olen jo sellainen esiteinihirviö, johon on ilmeisesti vahingossa asetettu sekä Duracell-patterit että sahajauhoja, siihen osaan päätä, missä normaaleilla koirilla sijaitsee sellainen jännä systeemi kuin aivot. Mamman mielestä on ihan käsittämätöntä, kuinka hitaasti(PAH!!) mulla leikkaa lenkeillä se, että niitä hirviä, peuroja, jäniksiä, pyitä whatever ei lähdetä ajelemaan tai kiljumaan kesken lenkin. Ei se tyhmä tajuu, että mä olen ajavalinjainen käyttö- eli metsästys- eli ajokoira. Nih!!

Mua on siis täysin mahdoton saada väsymään/rauhoittumaan pitkäkestoisesti, tunti taitaapi olla ennätys. Ei nää ihmisolennot tajua, että yöt ja koulu-/työpäivät on nukkumista varten, että sitten iltasella jaksaa niitä viihdyttää ja järjestellä niillekin jotain pientä puuhastelua. Mamma keksi sellasen tosi hauskan harrastuksen ihan mua varten, siinä se kyykkii pitkin metsiä ja peltoja ja piilottaa ruuan OMIIN JÄLKIINSÄ! Hei, haloo, enhän mä nyt ihan tyhmä ole, mutta on se silti hauskaa, vaikka helppoa onkin.

VERi-harrastustakin on jo aloiteltu. Enää ei käydä uimassa, kun vesi on jo kylmää, mutta linnulla on jo harjoteltu jälkiosiota. Se onnistuikin hyvín, vaikka mamma oli päästäny se linnun vähän pilaantumaan ja se haiskahti vähän enemmänkin..