On hieman jäänyt blogin kirjoittelu, jostain kumman syystä. Mikälie laiskuus iskenyt... Kiirekin on muka ollut koko ajan, ettei ole muka ole ollut aikaa kirjoittaa... Mutta nyt; nyt ajattelin reipastua ja jatkaa kirjoittelua!

Elämä on muuttunut aika lailla tässä lähes vuoden aikana. Muutto opiskelujen perässä nyt ehkä suurimpana. Pienet mäyräkoirani jäivät nyt keväällä kauas vanhemmille, kun minulle tuli yllätys yllätys pointteri! Tämä ei olekaan mikä tahansa pieni pointteri-tyttönen, vaan erityisen vilkas ja hyperiloinen. MUTTA ei tule toimeen mäyräkoirien kanssa... Vähemmästäkin tulee omia kilttejä ja (silloin niiiin ylienergisiltä tuntuneita) rauhallisia mäyräkoiria ikävä. Mutta ei kun leuka kohti rintaa ja kohti uusia pettymyksiä, kun yritän koulia tuosta tyttösestä rauhallisesti käyttäytyvää ja tottelevaa koiraa, taidot kun tuntuvat loppuvan kesken. Ja etenkin ne paljon puhutut hermot... :D

Niin ja se Alpon tokokoe, josta edellisessä kirjotuksessa mainitsin..... Se oli hyvin mielenkiintoinen suoritus.. Kontakti pienellä mäyräkoiralla oli niin tiivis kuin vain voi kuvitella, mutta suorituksesta kertoo kaiken ehkä tuomarin kommentti "Alpo on tainnut katsella liikaa länkkäreitä". :D

 Pääsi tässä eräänä päivänä käymään sellainen "vahinko", että menin Alpon tokokokeeseen ilmoittamaan. No, tässä sitten jännittämistä riittää Ellillä sm-kisat kesäkuun alussa ja Alpolla kymmenen päivän päästä... 

Liikkeet Alpolla on jo melkein hallussa. ;D Paikallamakuu on siinä ja siinä, että sujuu. Välillä pompahtelee ylös ja häiriössä aika varmasti. Seuraamisessa kuumenee reippaasti ja purkaa sen haukkumisena ja hyppimisenä. Seuraamisesta maahanmeno on loistava. Luoksetulo samoin, viimeinen perusasento tosin voi olla hyvinkin mielenkiintoinen sovellus. Seuraamisesta seisominen on myös melkein valmis, saattaa liikkua viereen palatessa ja voi olla ettei pysähdy, jos käsky tulee väärällä äänensävyllä... Hyppy on antisuksee :DD Ei siis tee käskystä..

Yhtä pihalla kuin Alpo, tuntuu olevan myös Elli samoin kuin koko loppu lauma.. Mutta ehkäpä meidän ura lähtee tästä vielä uuteen(?!) nousuun!

 Kesä tuli sittenkin! Onkohan tuo kuumuus sekoittanut lopullisesti mamman pään? Se otti ja meni ilmoittamaan meidät tokokokeeseen! No, siis olenhan mä todella taitava kaikin puolin, mutta onko se nyt sitten hirmuisen miehekäs laji...? Viime viikonloppunakin se kuskas meikäpojan Tampereen puolelle koiranäyttelyyn. Mulla oli siellä oma häkki mukana ja sieltä mä sitten mulkoilin kulmieni alta kaikkia, ketkä kehtasivat vaan seisoa mun häkin edessä ja jutella jonkun kehässä olevan koiran jaloista. Mä sitten pyörähdin siellä kehässä ja tuomarin mielestä olin liian liioitellun hoikka, joten erittäin hyvä sieltä sitten tuli kotiin viemiseksi. Täti oli myös sitä mieltä, että olen heikosti kulmautunut edestä. Olisi vaan rohkeasti tunnustellut lihaksien alla piileviä salakulmiani :D Tässä vaiheessa luulin  jo, että ollaan kotimatkalle lähdössä, mutta ei minut iskettiin häkkineni odottamaan, kun mamma meni talkoilemaan. Jokusen tunnin, kun olin odottanut kiltisti ja hiljaa, niin mulla kosahti;" Mä haluun pois täältä!". No, aika pian me sitten lähdettiinkin, ja minä pääsin nukkumaan omaan pesääni...

 Hupsis, on hieman pääsyt blogi painumaan unholaan hihnan päässä roikkujan keskittyessä muka tärkeämpiin asioihin, kuten lukioon ja johonkin tyhmiin yo-kirjotuksiin. Mutta nyt alkaa olla lukio lakkia vaille pulkassa ja pääsykokeetkin jo kuukauden päässä, mikä tarkoittaa sitä, että nyt on aikaa treenata!

Alpo on päässy mukavasti toko-hommiin kiinni talven jäljiltä. Talvella treenaaminen jäi, kun motivaatio hukkui pelottavan treenihallin myötä. Elli-emo pääsee tänä vuonna edustamaan SM-kisoihin (toko-sellaisiin, siis) meidän yhdistyksen joukkueeseen, vieläpä AVO-luokassa, ja Alpolla on toivon mukaan nyt kesällä vihdoin ne ensimmäiset toko-kokeet edessä. Veri-koetta varten ollaan reenailtu hieman variksen raadolla jälkeä tehden ja viime syksynä sorsia noutaen.

Treenaus jatkuu ja toivottavasti myös blogiin kirjoittelu!(:

Mamma ei ole jaksanut kirjoitella mun kuulumisiani tänne pitkään aikaan, jotain kiireitä muka.. No, joka tapauksessa musta on tullut entistäkin isompi miäs. Mamma kyllä kieltäytyy kutsumasta muä miäheksi, koska mulla on mukamas jotenkin korkea ääni... Mä olen todella reipas, koska mua ei saa väsymään ja rauhoittumaan millään, ei edes metsästysreissuilla. Olen tosi ylpeä myös siitä, että saan kierrokset nousemaan nollasta sataan mikrosekunnissa. Jostain syystä mamma ei kyllä pidä siitä yhtään.

Viime sunnuntaina pääsin reeneihin oikein sisätiloihin, koiraurheiluhallille. Siellä olikin jännää, ensin kääntelin päätäni kuin pieni pöllö ja päästelin pieniä hämmentyneitä kiljahduksia. Rauhoituin kuitenkin sen verran, että pystyin syömään mamman tuputtamia nakinpaloja. Reenaamisestakin tuli loppujen lopuksi jotain, näytin kuulemma joltain hermoheikolta paikallamakuussa, kun tärisin hermostuksissani. Mamman mielestä olenkin sellainen..